Hirvelän Raussi ja Korjala

Kirjoittanut Seppo Sippu

Vehkalahden pitäjän Sippolan kylän Sippu-sukuun kuulunut, torpastaan irtisanottu Sippolan rälssisäterin torppari Korjus (Gorius) Tuomaanpoika tuli vuodenvaihteen 1679–80 tienoilla Hirvelän kylään yhtiömieheksi Esko ja Pärtty Tuomaanpoikien leskien hallussa olleeseen 3/8 kokoveron, 1 apuveromanttaalin, 1 tilan, 2 nokan ja 6 lehmän veroiseen rustholliin, jolle v:n 1681 verorevisiossa pantiin 9/16 kokoveroa, 9/16 manttaalia ja 1 tila. Korjus pääsi talon isännäksi viimeistään 1682. Talo merkittiin myöhemmin maakirjoihin N:olla 3 ja sai nähtävästi Korjus-isäntänsä mukaan uuden nimen Korjala (lähteissä usein myös Korja, Korju, Korjus tai Korjula). Pahasti köyhtynyt Korjus Tuomaanpoika ei kyennyt enää 1698 varustamaan kelvollista ratsukkoa Viipurin läänin ratsuväkirykmentin everstiluutnantin komppaniaan ja joutui luopumaan rusthollista ja jättämään sen autioksi [1].

Lauri Laurinpoika Saaramaan kylästä otti Kymenkartanon kihlakunnan kruununvoudin 31/10 1698 antamalla sijoituskirjalla viljelykseen puolet Korjus Tuomaanpojan autiotilasta ja hankki Vehkalahden ja osan Kymiä talvikäräjissä 1699 kihlakunnanoikeuden todistuksen tilan kunnosta ja uudelta asukkaalta vaadittujen takuumiesten sitoumuksista. Todistuksen perusteella Lauri sai Viipurin ja Savonlinnan läänin maaherran päätöksellä 8/2 1699 tilan kunnostusta varten kaksi verovapaata vuotta, niin että hän joutui maksamaan maaveroa vasta v:sta 1701 alkaen. V. 1698 tämän ratsuvarustusoikeutensa menettäneen entisen rusthollin veroluku alennettiin 1/3 kokoveroksi, 1/3 manttaaliksi ja 2 tilaksi, josta Lauri Laurinpojan talonpuolisko käsitti siis 1/6 kokoveroa, 1/6 manttaalia ja 1 tilan. Tämä talonpuolisko osoitettiin Viipurin läänin jalkaväkirykmentin viidennen kapteenin vapaataloksi (so. palkkatilaksi). Lauri siis maksoi maaveronsa v:sta 1701 alkaen mainitulle kapteenille.

Vehkalahden ja osan Kymiä kesäkäräjissä 1698 oli nimismies yhdessä lautamiehen kanssa määrätty erottamaan perinnönjaon kautta toisistaan veljekset Sipi ja Lauri Laurinpojat Saaramaalta, koskeivät nämä enää voineet pitempään tulla toimeen keskenään. Jaossa tuli lukea kummallekin omaksi yhtäläinen osuus heidän perintötalonsa irtaimesta ja kiinteästä omaisuudesta kuten myös heidän sisarelleen se, mitä vielä puuttui täydestä sisarosuudesta. Jaon tuli kumminkin tapahtua niin, että jakamattomasta pesästä ensin otetaan ulos se, mikä tarvittiin kaksien ratsuvarusteiden täydentämiseen ja kaiken taloa rasittavan toteensaatavan velan maksamiseen, mikä jätettiin Sipi Laurinpojan huoleksi, joka oli vanhempi veli ja tuli saamaan talon hallintaansa. Kysymyksessä oleva rustholli on Saaramaan maakirjatalo N:o 1, joka lähteissä esiintyy myöhemmin nimillä Rantala, Rantalainen ja Rantamies [2].

Hirvelän Korjus Tuomaanpojan entisen rusthollin vielä autiona olleen puoliskon otti viljelykseen kruununvoudin sijoituskirjalla 24/6 1699 Paavo Paavonpoika Turkian kylän (Ylä-)Turkian talosta. Hän hankki Vehkalahden ja osan Kymiä syyskäräjissä 1699 kihlakunnanoikeuden todistuksen tilan kunnosta ja takuumiesten sitoumuksista ja sai sen perusteella maaherralta 22/6 1700 tilan kunnostusta varten kahden vuoden verovapauden. Paavo jätti kuitenkin talonpuoliskonsa autioksi jo 1706 ja palasi entiseen kotikyläänsä Turkialle [3].

Paavo Paavonpojan autioksi jättämän puoliskon Hirvelän kylän kruununtaloa N:o 3 otti 1710 viljelykseen talon toisen puoliskon isäntä Heikki Laurinpoika, Lauri Laurinpojan vanhin poika, yhdessä veljiensä Jooseppi ja Jaakko Laurinpoikien kanssa. Tästä lähin koko kruununtalo N:o 3 oli nähtävästi yhtenä viljelmänä yli Venäjän vallan vuosien (1712–21), kunnes Jooseppi Laurinpoika 22/10 1723 sopi kirjallisesti vanhemman veljensä Heikki Laurinpojan kanssa "Hirvelän kylän 1/3 veron jalkaväen vapaatalosta" siten, että Heikki vanhimpana veljenä saa kaksi osaa ja Jooseppi yhden osan niin rakennuksista kuin tiluksistakin ja että kumpikin osallistuu vastaavassa suhteessa talosta vaadittavien ulostekojen suorittamiseen niin veroissa kuin sotamiehen ylläpidossa ynnä muussa. Koska talo oli kruunun, sopimus alistettiin kruunun viranomaisten (viime kädessä maaherran) päätösvaltaan.

Ennen kuin Heikin ja Joosepin väliselle sopimukselle oli saatu maaherran vahvistusta, haki Jooseppi Laurinpoika Vehkalahden ja osan Kymiä syyskäräjissä 1725 sopimuksen muuttamista siten, että kumpikin saisi puolet talosta. Perusteluna Jooseppi esitti, että koska talon toinen puolisko kuului tulevan osoitetuksi furiirin palkkaukseen, koituisi muunlaisesta kuin tasajaosta heille melkoista hämminkiä ja sekavuutta veronmaksussa. Heikki sitä vastoin vaati pysymistä alkuperäisessä sopimuksessa, mutta talon veronsaaja majuri Faber vastusti tätä jyrkästi ja oli yhtä mieltä Joosepin kanssa. Koska kyseisen 1/3-veron havaittiin vanhastaan koostuvan kahdesta tilasta ja niin muodoin kummallekin laskettaman 1/6 veroa, niin asianomaiset kruununpalvelijat määrättiin huolehtimaan siitä, että Jooseppi ja Heikki saavat kumpikin nauttia hyväkseen sanotusta 1/3-verosta puolen osansa rakennuksista, pellosta, niitystä ja muista omistuksista ilman että mainittu sopimus olisi kenenkään tiellä. Myöhemmät lähteet kertovat, että Jooseppi sai talosta Raussi-nimisen ja Heikki Korjala-nimisen puoliskon. Koko maakirjataloa N:o 3 kutsutaan lähteissä milloin Korjalaksi, milloin Raussiksi.

Nuorin veli Jaakko Laurinpoika asui yhdessä vanhimman veljen Heikki Laurinpojan talonpuoliskolla Korjalassa, mutta erosi talosta 1730-luvun lopulla, niin että Korjala jäi yksin Heikki Laurinpojan perillisille. Heikin pojista Jaakko ja Samuli Heikinpojat jäivät Korjalaan, ja Matti Heikinpoika siirtyi puuskaksi saman kylän Kuritun kruununrustholliin [4]. Jaakko Laurinpoika siirtyi lampuodiksi Viialan kylän Tynnilän ratsuväenkorpraalin puustelliin. Seudun tultua Venäjän valtaan 1742 ja puustellin silloisen haltijan lähdettyä pakosalle Jaakko Laurinpoika jäi paikoilleen ja tunnustettiin Tynnilän kruununtalon lailliseksi asukkaaksi, kruununtalolliseksi.

Sotatoimien lakattua 1742 venäläinen siviilihallinto toimitti Kymenkartanon käskynhaltijakunnassa verorevision, jonka Hallitseva senaatti vahvisti syyskuussa 1743. Revisiossa kokoverolta menevää veroa vähennettiin huomattavasti ja veroparseeleista muut kuin verovilja (puoliksi rukiita puoliksi ohria) voitiin lunastaa vanhoihin (1620-luvulla kiinnitettyihin) kruununarvoihin. Hirvelän kylän 1/3 kokoveron, 1/3 manttaalin ja 2 tilan veroisen kruununtalon N:o 3 vuotuiseen maakirjaveroon oli Ruotsin vallan aikana sisältynyt veroviljoja puolitoista tynnyriä, mikä nyt väheni kolmannestynnyrillä eli 1 tynnyriksi 5 kapaksi, ja muiden parseelien määriä vähennettiin 15 hopeataalarin 10 äyrin 14,8 penningin kruununarvosta 12 taalariin 8 äyriin 8,8 penninkiin. Ajankohdan verohinnoissa eli vuosittain vahvistettavissa, markkinahintoja myötäilevissä lunastushinnoissa laskien talon maakirjaveron hinta aleni Ruotsin vallan aikaisesta 29 taalarista 6 äyristä 19 penningistä hopearahaa 16 taalariin 29 äyriin 17 penninkiin, eli Venäjän rahassa 9 ruplasta 35 kopeekasta 5 ruplaan 42 kopeekkaan. Verohintaisiksi veroviljatynnyreiksi muutettuna Ruotsin vallan aikainen vero vastasi 7 tynnyriä 10 kappaa ja revision mukainen Venäjän vallan aikainen vero 4 tynnyriä 6 kappaa [5].

Vehkalahden ja osan Kymiä syyskäräjissä 1744 toimitetussa sotavahinkotutkimuksessa Hirvelän Samuli Heikinpoika Korjan ja Heikki Joosepinpoika Raussin talojen vakuutettiin kärsineen samanlaista vahinkoa kuin saman kylän Sakin talon, minkä vuoksi isännille esitettiin myönnettäväksi seitsemän verovapaata vuotta talojen kunnostusta varten. Tutkimuksen perusteella asianomainen kruunun viranomainen, Kymenkartanon provinssikanslia Lappeenrannassa myönsi Korjalle ja Raussille kummallekin kuusi vapaavuotta, niin että talot tulivat verolle vasta v:sta 1750 alkaen [6].

Jooseppi Laurinpojan kuoltua kesällä 1742 Raussin taloa asui isäntävainajan leski Piata Markuntytär yhdessä poikiensa Eerik ja Heikki Joosepinpoikien perheiden kanssa. Eerikin kuoltua 1743 hänen leskensä Kaarina Eskontytär meni seuraavana vuonna uusiin naimisiin Risto Matinpojan kanssa, joka tuli puuskaksi Raussille. Piata-leski hoiti yhteisen pesän isännyyttä, kunnes hän 24/8 1746 yhdessä Heikki-poikansa kanssa erosi Risto Matinpojan ja tämän vaimon Kaarina Eskontyttären ruokakunnasta. Sovittiin niin, että Piata ja Heikki saisivat Raussin talosta kaksi kolmannesta ja Risto ja Kaarina yhden kolmanneksen. Pesänositus ja pesäero osapuolten välillä toimitettiin 17/10 1746.

Samoihin aikoihin syksyllä 1746 Kaarina Eskontytär ryhtyi miehensä Risto Matinpojan kanssa tavoittelemaan koko Raussin taloa sillä perusteella, että Kaarinan edellisestä aviosta syntynyt poika Eerik Eerikinpoika (1738–51) oli vanhimmasta veljestä. Piata-anoppi koetti yhtä lailla Heikki-poikansa kanssa saada Kaarinan miehineen väistymään talosta. Kumpikin osapuoli tarjoitui lunastamaan talon kruunulta perinnöksi.

Riita Raussin kruununtalon hallintaoikeudesta oli lokakuussa 1746 vireillä Kymenkartanon provinssikansliassa Lappeenrannassa, ja nähtävästi valitusten vuoksi juttu siirtyi korkeampaan instanssiin, Viipurin kuvernementinkansliaan, joka ukaasillaan 11/3 1752 määräsi kihlakunnanoikeuden toimittamaan leski Piata Markuntyttären ja tämän entisen miniän Kaarina Eskontyttären läsnä ollessa tutkimuksen, olisiko Piata kykenevä pitämään taloa kunnossa ja suoritettavat suorittamaan nyt ja vastaisuudessa, kuten myös miniä Kaarina Eskontytär, jollei Piatalle voitaisi uskoa talon hallintaa.

Kuvernementinkanslian määräämä tutkimus toimitettiin Vehkalahden ja osan Kymiä talvikäräjissä 1752. Kihlakunnanoikeus totesi, ettei ollut mitään epäilystä Piatan kyvystä pitää taloa kunnossa ja suorittaa verot, koska hänellä oli luonaan poikansa Heikki, joka 1/7 1746 oli saanut kirjallisen takuun silloiselta tuomiorovasti Fabian Gudseukselta, myöhemmältä kirkkoherralta Gustav Liliukselta, kauppias Martin Wikmannilta sekä talollisilta Esko Sakilta, Pekka Seppälältä ja Samuli Korjalta Hirvelästä ja Tuomas Seppälältä Liikkalasta, eikä sellaista epäilystä olisi niin muodoin myöskään ikääntyneen Piatan kuoleman jälkeen, jolleivät erityiset tapahtumat muuttaisi nykyistä asiaintilaa. Myöskään ei voitu epäillä, etteikö Kaarina Eskontyttärelle ja hänen miehelleen Ristolle voitaisi uskoa taloa, koska he nimismies Uskin ja lautamies Jaakko Kujalan vakuutuksen mukaan olivat nykyisin vakinaisesti asuvia ja vuoden 1688 kihlakunnanvoutiohjesäännön 10. §:n ja maakaaren 17. luvun 3. §:n nojalla talon tullessa perintöluontoiseksi veromaa säilyi vakuutena kolmen vuoden veroista.

Kuvernementinkanslian antama päätös hallintaoikeusriidassa ei ole tiedossani, mutta sen pääsisällön voi arvata siitä, että Risto Matinpoika lähti Raussilta yhdessä vaimonsa Kaarina Eskontyttären ja poikansa Matti Ristonpojan kanssa v:n 1753 alkuun mennessä ja asettui torppariksi Sippolan hovin Laulajan torppaan [7].

Raussin puolisko Hirvelän kylän maakirjataloa N:o 3 erotettiin myöhemmin omaksi maakirjatalokseen N:o 6.

[1] Seppo Sippu: Sippolan Sippu-suku. Genos 3/1988, sivut 104–116, erit. 111–112 (taulu 5) ja 116 (nootti 72). Kirsti Hellgren: Sippolan historia (1957), sivut 99–100.

[2] Vrt. Hellgren (1957), sivu 241.

[3] Arto Peltonen: Vehkalahden Turkiat. Elämää Pyhällön seudulla 1543–1917 (2000), sivu 61.

[4] Seppo Sippu: Sippolan Kurittu-suku. Genos 4/1990, sivut 121–132, erit. sivu 126, taulu 4.

[5] Vrt. Veli Häkkinen ja Seppo Sippu: Mämmälän kylän talot ja suvut (2000), sivut 66–71.

[6] Vrt. Häkkinen ja Sippu (2000), sivu 71.

[7] Tuija Nikunen: Maria Eerikintytär Tapolan suku (2007), sivut 13–14 (taulu 1).

Seppo Sippu

Kirjoitus on ilmestynyt samalla otsikolla Yahoo!'n Kymenlaakso-ryhmässä 21/4 2010. The article appeared with the same title on the Kymenlaakso group at Yahoo! on 21 April 2010.

Korjala & Raussi, Hirvelä, Sippola, Finland

No images have been added